Hankkeen tausta Tulosta

Tämän työpöydän runko ja keskeiset tuotokset on tehty osana Etelä-Suomen logistiikkakeskusjärjestelmän kehittäminen ESLogC-hanketta. Hankkeessa kehittettiin logistiikkakeskusten toimintaa ja tuotettiin uutta tietoa logistiikkakeskuksista. ESLogC:ssä toteutettiin 20 erillistä kehittämisprojektia, joista hyötyvät erityisesti logistiikkakeskuksia kehittävät, suunnittelevat tai toteuttavat yritykset, joista osa oli aktiivisesti mukana eri osaprojekteissamme. Yritykset ovat olleet toteuttamassa ja ohjaamassa projektien sisältöjä, millä on varmistettu, että kaikki projektit kytkeytyvät käytännön toimintaan.

ESLogC-hankkeen tuloksilla kehitetään Etelä-Suomen logistiikkakeskusten verkostoa, joka on tiiviissä yhteistyössä eri toimijoiden ja ulkoisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Verkosto muodostaa tuottavan, tehokkaan ja kansainvälisesti kilpailukykyisen logistiikkapalvelukokonaisuuden. Hankkeesta hyötyvät kaikki logistiikkakeskusten toimijat. Hanke päättyi syyskuussa 2012. Tätä sivustoa täydennetään kuitenkin aktiivisesti hankkeen päättymisen jälkeen mm. LIMOWA Logistiikkakeskusklusterin toimesta.